Tottakai pikkumies tahtoi päiväkotiinkin kakun viedä, varsinkin kun synttärit sattuivat hoitopäivälle. Toiveena hän esitti pinosauruskakkua ja äitihän taas toteutti. Mie kun tykkään niin värkätä noiden kakkujen kanssa :)

Pinosauruskakku

Pohja:

8 munaa (kaksi lasillista)

2 lasillista sokeria

2 lasillista vehnäjauhoja + 2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot. Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.

Mansikkatäyte:

250 g mansikoita

1½ prk mansikkakermaa

½ prk rahkaa

3/4 dl vaniljakreemijauhetta

Soseuta mansikat ja vaahdota kerma. Sekoita vaahtoon mansikat, rahka ja kreemi.

Leikkasin kakkupohjan kolmeen osaan ja kostutin pohjan maidolla. Väliin runsaasti melkoisen jämäkkää täytettä. Päälle seuraava kerros, jälleen kostutus maidolla. Päälimmäisestä kerroksesta sitten muotoilin kaavan avulla pinosauruksen. Ja siihenkin väliin laitoin täytettä. Lopuksi vielä kostutin dinonkin maidolla.

Vatkasin kerman vaahdoksi ja osaan vaahtoa lisäsin vihreää elintarvikeväriä. Sitten vain kuorruttamaan dino vihreällä vaahdolla. Valkoinen kerma sitten paikoilleen ja reunat pursotin. Olin unohtanut ostaa koristeita, mutta onneksi kaapissa oli minttusuklaarakeita ja luomulakritsia, joilla sain sitten jotenkin koristeltua hirmuliskoa.

Pieni pettymys oli huomata aamulla, että vihreä väri oli vähän levähtänyt valkoiselle vaahdolle. Vuosi sitten ei käynyt näin, kun tein edellisille pojan synttäreille dinosauruskakun. Mutta eipä tuo taas ollut kuin esteettinen haitta :) Kuvassa levähtäminen ei näy, kun on otettu tekoiltana kuva.