Juhlia järjestäessäni tapanani on tehdä jotain suolaista. Voileipäkakkujen ihmeelliseen maailmaan en ole vielä päässyt, joten yleensä olen tehnyt hyrristä nakkipiiloihin, suolaisesta pannarista pikkupitsoihin. Nyt päätin kokeilla suolaisia muffineita. Muffinien perusohjeen bongasin Myllyn parhaalta. Tykkäsin ohjeesta kovasti, sillä tähän ei tarvinnut mitään mööpeliä sekoittamiseen, käsivoimat ja puulasta riittivät oikein hyvin.

Suolaisten muffinien perusohje (10 - 15 kpl)

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

½ tl paprikajauhetta

1 tl yrttisuolaa

1 rlk persijaa tai muuta yrttiä

100 g kuutioitua kinkkua, kalkkunaleikettä, savukalaa tms.

100 g kasviksia pieninä kuutioina esim. paprika

100 g juustoraastetta

2 dl kermamaitoa

2 munaa

½ dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet sekaan. Itse tein toisen satsin käyttäen kinkkusuikaleita ja punaista paprikaa. Kermamaitona oli punainen maito. Toiseen satsiin taas laitoin kinkun tilalta paistettua jauhelihaa. Lusikoi muffinivuokiin tai -pellille ja paista 225- asteisen uunin keskitasolla 15 - 20 minuuttia.

Ja kuten huomaatte, eivät nuo niin kauniita ole, mutta hyviä olivat :)