Nyt onkin vuorossa ensimmäinen ruoka-aiheinen postaus :) Ystävänpäivän kunniaksi päätin taas kokeilla jotain hiukan erilaista. Pääosin kun ruokavaliomme koostuu näistä perinteisistä makkarakeitto-makaronilaatikko-jauhelihakastike-linjasta :) Tänään sitten päätin kokeilla täytettyjä broilerifileitä juustokermaperunoilla ja lisäksi jäävuorimelonisalaatti.

Juustokermaperunoiden ohjeen löysin Hellapoliisin sivuilta. Ja täytetyt broilerinfileet taas täältä. Olen vähän huono maustamaan maustamattomia broilereita, mutta tällä kertaa suolan ja pippurin määrä oli minusta oikein hyvä. Ja muutenkin ruoka oli mainiota, perunat eritoten, loistava lisuke monenlaiselle lihalle/kanalle/kalalle.

Tuorejuustolla täytetyt broilerinfileet

  • 6 broilerinrintafileetä
  • 2 rkl öljyä
  • rouhittua mustapippuria
  • suolaa

Täyte:

  • 100 g maustettua tuorejuustoa (esim. valkosipuli)
  • 2-3 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
  • (valkosipulinkynsi ja/tai yrttejä, esim. ruohosipuli, timjami ja rosmariini)
  • kiinnitykseen cocktailtikkuja

Sekoita tuorejuuston sekaan hienonnettu persilja ja muut mahdolliset mausteet/yrtit. Itse käytin aurinkokuivattutomaattituorejuustoa ja maku sopi minusta hyvin tähän. Muuta en sitten täytteeseen persiljan lisäksi laittanutkaan. Leikkaa fileiden reunaan 4-5 cm pitkä tasku, mutta varo ettet leikkaa pohjaa rikki. Laita täytettä taskuun ja coctailtikulla kiinni. Ruskista pannulla öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Lado fileet uunivuokaan ja vuoka uuniin 225 asteeseen noin 20-30 minuutiksi. Muista poistaa coctailtikut

Juusto-kermaperunat

  • 1-1,5 kg perunoita (kuorineen)
  • 200 g sulatejuustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • suolaa
  • paprikajauhetta
  • öljyä paistamiseen
  • n. 200 g juustoraastetta 

Kuori ja viipaloi perunat. Itse lisäsin mukaan myös yhden ison porkkanan viipaloituna. Kuumenna öljy kattilassa ja paista muutama minuutti kovalla lämmöllä. Sekoita koko ajan. Mausta suolalla ja paprikajauheella. Sulata joukkoon sulatejuusto, lisää kerma ja kiehauta. Lisää lopuksi juustoraaste hyvin sekoittaen. Paista uunissa 200 asteessa kunnes perunat ovat sopivan pehmoisia.