Maailman helpoin mekkonen, ajattelin kun huristelin tämän mekon saumoja ompelukoneella ja saumurilla. Helpoin joo, minä kämmäsin kaikesta huolimatta :D

Mutta aloitetaan alusta... Halusin kokeilla tehdä tyttöselle trikoosta mekon, mallin olin päässäni suunnitellut ja tiesin mitä teen. Mekon yläosan kaavan löysin Suuresta Käsityölehdestä nro 3 2005. Piirsin kaavat ja aloin suunnitella helmaa. Tarkoituksena oli tehdä pitkä mekko leveällä helmalla. Mietiskelin, että teen helman neljästä kappaleesta. Mutta koska aiemmin minulle on käynyt muutaman kerran niin, että tehdessäni helmaa useammasta kappaleesta ilman ohjetta, olen tehnyt jokaisen kappaleen vyötäröosasta yhtä leveän kuin koko etukappale on. Eli helman vyötärö oli kaksi kertaa niin iso kuin yläosan vyötäröosa :D Fiksuna tyttönä siis päätin, että näin ei käy tällä kertaa ja aloin mittailla. Mittasin kaavasta, kuinka leveä tämä etukappale on ja jaoin sen kahtia. Näin saisin oikean kokoisen kaavan helman neljää osaa varten. Harmi vain, että en tajunnut tässä vaiheessa sitä, että kaava oli vain puolikas etukappaleesta... Ompeluvaiheessa tajusin, että helman vyötäröosa on puolet pienempi kuin yläosan vyötäröosa.

Eli siis näin...

No, ei tässä enää auttanut muu kuin alkaa etsimään helmasta kohtaa, joka sopii yläosan kanssa yhteen. Ja tämmöinen oli lopputulos...

Kädentiet, kaula-aukko ja helma on vielä huolittelematta. En ole päättänyt, ompelenko ne vain, kanttaanko vai mitä minä niille teen. Enkä vielä tiedä mitä teen helmalle, pidennänkö sitä vai mitä. Täytyy sovitella tyttöselle ja katsoa onko se liian lyhyt :)

Eikä tässä muuten vielä kaikki... Kun sain kaavat piirrettyä tuolle ihanalle pallotrikoolle, huomasin, ettei meidän saksista ole oikein mihinkään. Leikkasivat tosi huonosti, millään ei meinannut saada leikattua kaavoja. Yläosan leikkasin lopulta pienillä askartelusaksilla, jotka toimivat oikein hyvin. Helmaan toi äitini avun, ihanan kangasleikkurin... Loistava peli!!

Eli se on sitten kunnon kangassaksien hommaaminen edessä. Samoin mittaliisa voisi olla aika hyvä keksintö, vaikka kyllä ne saumavarat ihan hyvin viivottimen kanssakin tuli :)