Pääsiäistä vietellään täyttä päätä. Meillä se on mennyt pääosin sairastellessa, mutta pikkuhiljaa elämä alkaa voittaa :) Pääsiäisen kunniaksi toki piti kuitenkin kakku tekaista. Jossakin kuulin maininnan "pätkisjuustokakku" ja en voinut mitään muuta kuin kysäistä googlelta asiasta. Löysin Minimuffinssin -blogin ja sieltä tämän ihanan juustokakun ohjeen. Oikeaa herkkua!!

Toki taas en voinut olla pienoisesti mokaamatta kakkua tehdessäni, mutta eipä tuo lopputulosta haitannut. Ajattelin fiksuna tyttönä, että kun ohjeeseen tulee kaksi pussia pätkiksiä, sulatan toisen ja toisen hienonnan. No enpä ajatellut lainkaan, että pätkis ei sisältä varsinaisesti sula, pehmenee kyllä. Onneksi se oli kuitenkin helppo sekoittaa tuorejuuston sekaan pehmoisena, ei mennyt "hukkaan" ja kakkuun tuli suklaata tarpeeksi.

Pätkisjuustokakku

Pohja:

1½ pötköä minttudominoita

70 g sulatettua voita

Hienonna keksit ja sekoita sulatettu voi sekaan. Taputtele seos irtoreunavuoan pohjalle.

Täyte:

4 Liivatelehteä

2 pussia Pätkis minibites

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 tlk Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

½ dl Kuumaa kahvia

 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Hienonna suklaa ja sekoita ne tuorejuustoon. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja sekoita suklaatuorejuustoseokseen. Liota liivatteet kuumaan kahviin ja sekoita ohuena nauhana täytteen sekaan. Kaada pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Koristele haluamallasi tavalla :)

 

 

Minä käytin koristeluun ihan vain pieniä suklaamunia sekä tuollaisia munanmuotoisia suklaaraekarkkeja. Reunoille muutama isohko pupunen :)

 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!!!