Nyt on saatu aikaiseksi jopa ensimmäinen paitakin ja ihan itse tehtynä. Lopputulos ei ollut ihan niin hieno kuin ajattelin, enkä yhtään tiedä jääkö tämä käyttöön vai koristaako vain kaappia. Kuosit ei olleetkaan niin kivat yhdessä kuin omassa mielessäni ajattelin ja resorin puuttuessa kauluksesta eikä hihoistakaan tullut kovin kaunista jälkeä. Mutta onpahan nyt ensimmäinen paita tehty, joten siitä on hyvä jatkaa. Tarkoituksena oli tehdä tälle paidalle kaveriksi hulmuhelmainen hame samoista kankaista, mutta enää en tiedä teenkö vai jätänkö suosiolla tekemättä. Aika näyttänee :)

Paidan kaavan nappasin Ottobresta, numerosta kevät 1/2008. Sieltä löysin kaavat Chimpanzee-T-paita nimellä. Halusin tosiaan tehdä ihan peruspaidan turkoosista ja pinkistä pallotrikoosta. Yhdistelmä näytti kivalta, mutta nyt kun paita tosiaan on valmis, niin en ole varma onko tuo kiva vai ei...

Pitkästä aikaa muuten sain kokeilla saumuriakin tähän   Oli kieltämättä aika huvittavaa, että kun testasin saumuria ekaan saumaan paidassa, jälki oli tosi huonoa. Ihmettelin kovasti, että miksi se testauksessa teki hyvää jälkeä ja nyt kun tositoimiin rupesin, niin ei onnistu ei. Pienen selvittelyn jälkeen selvisi, että olin jättänyt paininjalan ylös... Ei ihmekään, että minun piti itse vetää kangasta eteenpäin ja ompelujälki oli tosi huonoa  Noo, tästä huomaa sitten sen, etten mikään kovin kummoinen käsityöihme ole :D