Näin tuumailin ääneen ja esikoinen, poika iältään 4½ vuotta innostui myös. "Tehdään sortsit mulle." Mentiin sitten kaivelemaan kankaita, sai nuori mies valita itse kankaan. Hän sitten valitsi, niinkuin arvelinkin, tuon joustofroteisen minkälie repolainen kankaan :) Muut oli tylsiä yksvärisiä trikoita, tai sitten palloa ja raitaa.

Yhdessä sitten piirrettiin kaavat Suurestä käsityölehdestä 11-12/2009 "kotiasuksi housut pojalle". Sitten kaavat kankaalle ja kaavat irti. Siinä vaiheessa iski tenkkapoo. MInulla oli edessäni avattuna etukappale ja takakappale, mutta en vain taas millään tajunnut miten siitä housut tulee. Piti taas kysyä äidiltä apua :D

No tällä kertaa ompeleminen sujui kohtuullisen hyvin, ilman isompia virheitä. Iso moka meinas tulla siinä vaiheessa kun laitoin vyötäröresoria paikoilleen. Olin juuri aloittanut ompelun edestakaisinompeleella kun tajusin, että resori on väärin päin, eli päällypuolelle olisi tullut se sauma näkyviin nätisti :) Oli kuitenkin vielä suht helppo purkaa tuo parin sentin matka.

Alkuperäinen ajatus oli, että olisin ommellut lahkeisiin myös resorit, mutta poika halusi jättää lahkeet löysiksi. Niinpä ne myös jäi :) Ihan kivat pöksyt, nyt vielä pitäisi löyty joku näihin sopiva paitakin :D

Nuori mies halusi poseeta näin :) Mutta ovatpahan kuitenkin jalassa nuo housut.

Aika simppelit housut kaikenkaikkiaan, minä en vain osaa ommella mokailematta :) Mutta innostus ompeluun iski taas kunnolla, voi olla, että illalla ompelen jotain kivaa vielä. Tai ainakin viimeistelen sen yhden keskeneräisen pallokankaisen mekon.

Kaapissa odottelee myös musta-valkopalloinen kangas, että saan sen ommeltua itselleni mekoksi. Tarkoitus olisi tehdä fiftarimekko, mutta katsotaan nyt koska saan niin paljon aikaiseksi :)