Sisko pyysi minua tekemään hänelle pyöräilyyn topin. Halusi sellaiset olkaimettoman, suht pitkän, jota on hyvä käyttää myös esim. hameiden kanssa. Esittelen kangasvarastoni ja sieltä valikoitui kankaaksi ihana pinkkipallotrikoo. Yläosaan tulisi ruskea resori, samoin myös helmaan. Näin pituutta saisi säädeltyä tarkoituksen mukaan.

Tänään sitten piirtelin kaavan, sillä tuubitunika oli tarkoitus tehdä kahdesta kappaleesta. Yläosa mittojen mukaan ja alaosaan sitten lisäsit 15 cm kumpaakin saumaan. Kangas kaksinkerroin ja eikun kaavoja leikkaamaan. Pieni vastus tässäkin oli tulla, mutta onneksi huomasin ajoissa :) Alle jäävästä kankaasta olisi muuten puuttunut isohko kolmion mallinen palanen, mutta kun huomasin tuon ajoissa, pystyin korjaamaan tilanteen. Leikkasin siis ensin päällimmäisenä olleen kankaan ja käänsin kaavan toisin päin ja sain kaavan juuri ja juuri mahtumaan kankaalle. Sitten vain ompelin sivusaumat ja resorit paikoilleen. Valmista tuli :)

Tunikasta tuli tosi kiva, päällä ihan livenä näytti tosi hyvälle. Kuvassakin on tosi nätti, mutta ihan oikeutta ei kuva tee tälle tuubi-ihmeelle :)

Saumuri vähän tekee kiusaa. En saa tikkiä millään hyväksi. Tai sain kyllä, mutta kesken kaiken katkesi yksi lanka ja kun sen sain paikoilleen, tikistä tuli tosi huonoa. Ja kun masiina on jo aika iäkäs ja ohjekirjakin on hävinnyt, sen kanssa on välillä hiukan hukassa. Mutta kun se tekisi tosi hyvää näille minun ompeluksilleni. Nyt jäi sitten helman resori huolittelematta...